EW Milleniaalit
> EW Milleniaalit

EW Milleniaalit

Milleniaalit ovat määritelmällisesti ikäluokka joka syntyi vuosien 1985 ja 2000 välillä. Tällä hetkellä työuriensa alkupäässä kulkevaa ikäluokkaa on pahimmillaan kutsuttu itsekkääksi, yliherkäksi ja tehtäviinsä sitoutumattomiksi. Keskustelu ikäluokan johtamisen haasteista nousi otsikoihin erityisesti kirjailija Simon Sinekin kuuluisan haastattelun jälkeen. (Sinek milleniaaleista)

Toisaalta mahdollisuutena on oikeassa työympäristössä kukkaan puhkeava voimakas työn imu.

Tutkimukset osoittavat että milleniaalit kuljettavat arvojaan tiiviimmin mukana työelämässä kuin aiemmat ikäluokat. Työnantajalta odotetaan merkitystä yli päivittäisen tekemisen ja mielellään myös merkityksen ulkoista viestintää työntekijäkokemuksen vahvistamiseksi.

Tähän maailmaan ovat mestareiksi syntyneet kovan pöhinän startupit joissa työsuoritetta johdetaan vahvan merkityksen kokemuksen tukemana.

Toimintansa jo vakiinnuttaneissa yrityksissä ja organisaatioissa herää sarja kysymyksia?

Minkä takia milleniaalit eivät tule?

Minkä takia milleniaalit eivät syty?

Minkä takia milleniaalit eivät pysy?

Milleniaalien työssä suoriutumisen noustessa teillä pöydälle, olkaa yhteydessä: